SAN LORENZO, ECUADOR. Yöllä satoi. Vettä tulee myös aamupäivällä. Kadut ovat kuraisia, katukäytävät liukkaita. Ihmiset kulkevat häiriintymättä. Nuoria neitoja ylväsryhtisinä dramaattisissa diskoasuissa. Monella pikkutytöllä on valkoinen mekko ja pitsinilkkasukat. On sunnuntai.

Aamiaiseksi paikallinen hotdog, kalanpyrstön muotoinen, vastakeitetty. Aurinko alkaa paistaa, kadut kuivuvat nopeasti. Hiljaista. Ihmisten ääniä, lintuja.

Puolen päivän aikaan hotellin ikkunoiden alla kadulla määkii vuohi. Vasemmalta saapuu toinen kahden lapsensa kanssa. Jatkavat yhdessä matkaa.

Kaksi poikaa tahtoo valokuvaan. Manuel on kaksitoista ja Andres yhdeksän. He myyvät mehujääpuikkoja, 600 sucrea kappale. Andres haluaa tietää, olenko käynyt kaupungin puistossa, hän on ylpeä siitä. – Como en Quito.

Colombina hotellilta lähtee seuraksi rannalle. Lanchaan tulee väkeä. Yhdellä on televisio mukana, nuorella äidillä vauva ja keittokattila ja toinen lapsi, pieni poika, maailman aurinkoisin.

Mangrovemetsää, pensastiheikköä. Ei maata missään, vain mutaista ryteikköä. Vesi pärskyy. Kun äiti vaihtaa vauvan vaippaa, kattila kaatuu.

Pampanal, paalukylä rannalla. Koiria ja porsaita kuljeskelee mökkien alla, paalujen välissä. Lapsia, koirien haukuntaa. Toinen kylä. Muutama talo, ruohikkoa, palmuja. Ei ole laituria, pelkkä mutainen ranta. Toinen äiti lähtee lapsensa kanssa.

Kun päästään avomeren puolelle, jäädään pois. Tyhjä hiekkaranta, kauempana metsää, puita tiheässä ruohikossa. Paikan yksinäisyys ja meren autius synnyttävät oudon pelottavan tunnelman. Hätkähdän pikkuruisia rapuja, jotka säntäilevät hiekalla ja kaivautuvat sen sisään.

Puiden alla on mökki. Mies kohentelee nuotiota. Kalastaja, Colombinan sukulainen. – Sei, mies sanoo kun kysyn, paljonko ihmisiä rannalla asuu. Kun lancha tulee takaisin, otetaan mukaan tynnyri, jossa on hopeakylkisiä kaloja. Corvinas, peladas.

Pampanal taas. Tulee lisää matkustajia. Lapsia, tavaraa. Siististi nelikoksi pakattua kuivattua kalaa. Nainen, jolla on päällään vaaleanpunainen leninki, tupakka suupielessä, muovikassi täynnä simpukoita.

Lapsilla on kouluviikko alkamassa. Vieressäni istuva tyttö selaa lukukirjaa. Otsikoita vilahtelee, Carnaval, Navidad. Koepaperissa on koneella kirjoitettuja tehtäviä. Opettaja on antanut pisteitä.

Illalla Continentalin edessä soi. Ihmisiä ringissä, nuorta väkeä, jokunen turisti. Kitara ja pullo kiertävät. Kadun toisella puolella kuppilassa istuu paikallisia, siellä soi toisenlainen musiikki. Señora Rosa kantaa tuoleja kuuntelijoille. – Fiesta!

Teksti ja kuva Helena Lahikainen, Täysikuu