Kun hakee viisumia Viroon, pitää ilmoittaa, missä hotellissa yöpyy. Georg Ots on ikävä laiva, ikkunoita ei ole mainittavasti.

Turisti seisoo Virun kulmalla ja miettii, mihin suuntaan lähtisi. Asemaa vastapäätä on krouvi, vähän hämärä. Pöydällä on kukkamaljakko. Vierauden tuntu käy päälle. 

Bussipysäkit ovat kotoisia, pysähdellään kylissä puiden alla. Tie kulkee tasossa ympäröivän maaston kanssa. Ei ole luiskia, kaistoja, betonin vyöryä.

Turistin lompakko on täynnä pieniä seteleitä. Se on noloa linja-autoasemalla Etelä-Virossa, jossa on niin köyhää, että rakennuksessa on maalattia.

Jõgevassa turisti on ainoa ruokailija vaatimattoman hotellin ravintolassa. Kaksi naista tiskin takana ryhtyvät pontevasti asiakaspalveluun.

Viljandissa löytää lounaspaikan, kun näkee yksinkertaisen kyltin, joka kehuu hyvää ruokaa. Ei kaupunkiin kuitenkaan yöelämää varten voi tulla. Hotellissa on hiljaista. Tunnelma on alakuloinen ja kesäkuinen sää kylmä.

Virolaispihoilla näkee maailman säntillisimmät puupinot, mutta talojen katot ovat huonossa kunnossa. Haapsalussa turisti panee merkille, miten levollinen kaupunki on ilman mainoksia ja autoja. Pikkutytöt työntävät kilpaa nukenvaunuja.

Peipsijärven rannalta ei löydä yöpaikkaa, josta näkisi järvelle. Metsä on välissä. Motellin halvin huone muistuttaa varastoa. Pimeä, turisti sanoo kömpelösti venäjäksi.

Bussia odottaessa ohi ajaa moottoripyörä, jossa on sivuvaunu.

Teksti     Helena, Täysikuu