…ja muita matkoja

---

Ensimmäisenä päivänä päästiin Nürnbergiin asti

Kun laiva tuli Travemündeen ja mentiin ulos satamaan, oli toukokuun aamupäivä, utuisen lämmin, vähän vaille sateinen. Tuntui siltä, että oltiin vapaita ja maailma oli auki.

Ensimmäisenä päivänä päästiin Nürnbergiin, viimeiset viisisataa kilometriä rekassa, jossa oli hankala istua. Nürnbergissä haukoteltiin, oiottiin jäseniä ja päätettiin nukkua penkillä rauhallisessa pienessä puistossa.

Yö oli kurja. Oli kylmä eikä Anttilasta kolmellakympillä ostettu makuupussi paljon lämmittänyt. Toiletit rautatieasemalla ja Münchenissä oltiin jo ennen puolta päivää.

Illaksi mentiin Hofbräuhausiin. Tarjolla oli torvisoittoa ja olutta litran kolpakoissa. Yö retkeilymajassa, joka oli täynnä nelitoistavuotiaita.

Sitten jatkettiin junalla Itävallan läpi. Matka Alpeilla oli upea. Illalla oltiin Ljubljanassa. Mukana sattui olemaan Balkanin kartta, josta löytyi saari nimeltä Krk. Seuraavaksi mentiin sinne.

Turistisesonki ei ollut vielä alkanut. Ilma oli pehmeää kuin pumpuli ja vesi kuin läpikuultavaa lasia. Hotellihuone löytyi Krkin saarelta Krkin kylästä Adrianmeren rannalta viidennestä kerroksesta meren puolelta.

Liftillä Roomaan

Autostradan sisäänajotiellä on valtava kyltti, joka kieltää liftaamisen. AUTOSTOP VIETATO. Luigi ja Maurizio vakuuttavat, ettei sillä ole mitään merkitystä. Istutaan ruohikkoon ja otetaan esiin paperille piirretty Suomen lippu. Alle ROMA isoin kirjaimin.

Aurinko paistaa. On jano. Autoja pysähtelee, mutta kaikki ovat menossa vain muutaman kymmenen kilometrin päähän. Pojat saavat liftin kuorma-autoon.

Poliisiauto pysähtyy kohdalle. Kaksi iloista, hyvinvoivan näköistä poliisia viittoilee, elehtii ja hymyilee. Mistä tulossa? Minne menossa? Hyvää matkaa!

Ensimmäinen kyyti on lyhyt. Jäädään pois kaupungin eteläisellä sisäänajotiellä. Asetutaan istumaan kaiteelle tien varteen ja syödään päärynöitä.

Muitakin liftareita on liikkeellä ja saadaan odotella jonkin aikaa. Viimein meidät poimitaan isoon mustaan autonrumilukseen. Takapenkki on täynnä tavaraa. Istutaan edessä kaikki kolme ja yritetään varoa lattialle pinottuja paperipäällysteisiä muistolautasia. Mies on nimeltään Giorgio ja tulossa torilta Firenzestä.

Maisemat ovat avaria. Vasemmalla puolella Apenniinien rinteet, viljavat pellot, valkeiksi kalkitut tasakattoiset talot. Giorgio tarjoaa eväsleipiä ja persikoita, me tupakkaa. Poiketaan muutaman kerran huoltoasemalla. Coca-Colaa, jäätelöä.

Tien varsi on täynnä mainoksia. PAVESI. ALEMAGNA. MOTTA. BIRRA WÜHRER. PERONI. PRINZ BRÄU. Aurinko paistaa kuumasti ikkunasta. Giorgio elehtii, kuvaa Sisilian naisia, pakottaa ymmärtämään.

Varjot pitenevät, kello viiden pysähtynyt tunnelma. Tien laidalla on ROMA-kyltti kallellaan. Giorgio esittelee katuja ja muistomerkkejä, tekee kierroksen keskustassa ja pysäköi viimein Santa Maria Maggiore -basilikan viereen.

Nostetaan reput autosta ja jäädään odottelemaan. Matkamuistoja myyvästä kaupasta saadaan Rooman-opas ja halpoja postikortteja. Minä uskaltaudun farmareissa ja hihattomassa puserossa sisälle basilikaan. Mosaiikkeja, muutama hiljainen vierailija.

Viimein näkyy musta auto. Giorgio päästää meidät sisään mutta lähtee vielä asioilleen. Viisi minuuttia venyy viideksikymmeneksi. Alkaa pimetä. Katukahvilassa istuu sotilaita baretit päässä. Kumpi käy ostamassa jäätelöä? Kumpikaan ei käy.

Göteborgista lähdetään kuuden maissa

Liftaaminen sujuu alkuun kohtalaisesti, tosin pieniä matkoja kerrallaan ja odottaa saadaan aina 20-30 minuuttia. Ensin päästään autoon, jonka kuljettaja muistuttaa puolalaisia sota-ajan nuoria jossakin elokuvassa. Mies huomauttaa, että on Ranskan kansallispäivä.

Sitten alkaa tulla pimeä. Juututaan Ängelholmin liepeille viideksi (5) tunniksi. Kello on yksi, sitten kaksi. Yhä seisotaan samassa paikassa. On nälkä, nukuttaa.

Vetäydytään ojanpientareelle makuupusseihin. Joka kerran kun uni on tulossa, ohiajava rekka pelästyttää puolikuoliaaksi. Kello kolmelta olo alkaa tuntua apealta. Meidän on oltava töissä seitsemältä ja matkaa on lähes sata kilometriä.

Neljän aikaan kohdalle pysähtyy auto. Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Matkalla auto (vanha Volvo) menee kahdesti rikki. Toisella kerralla ajetaan kohdalla olevan talon pihaan. Ulos laahustaa uninen mies ryppyisessä sinisessä pyjamassa. Hän hakee jostakin liiterin loukosta rautalankaa, jolla pojat kiinnittävät roikkuvan pakoputken.

Malmössä ollaan kuudelta, päästään portille asti. Töistä ei myöhästytä minuuttiakaan.

Teksti ja kuva Helena, Täysikuu