Junamatka Malesian Kuala Lipisistä maan itärannikolle päättyy kuin Origon pakinassa. Kiskot päättyvät.

Tumpat. Takana on yli kaksitoista tuntia junassa. Lippuluukulla varoitettiin. Matka on pitkä ja hidas. Ei haittaa, totesin.

Pääteasema näyttää hiljaiselta, taksit ovat menneet kotiin. Rautatieläisten pienessä hotellissa voisi olla tilaa, avulias paikallinen neuvoo. Ei ole, mutta löytyy lisää avuliaita paikallisia. 

Lyhyen vierailun päätteeksi saan kahden miehen autossa kyydin Kota Bharun kaupunkiin.

Yöpymispaikka edustaa uutta eksoottista kulttuuria. Isäntä risti-istunnassa lattialla, tuoleja ei näy. Yö moskiittoverkon alla, suihku tarkoittaa vesitynnyriä ja kauhaa.

Isäntä toivottaa tervetulleeksi, mutta kaksi muuta yöpyjää, jotka vaikuttavat lännestä tulleilta, eivät ole näkevinään. Esimakua tulevasta.

Onko kyse siitä, että turisti yrittää uusissa oloissa kätkeytyä kaltaisiltaan? Suojautua vierauden tunteilta ja omalta ulkopuolisuudelta? 

Oma kulttuurishokki on vasta tulossa.

Helena, Täysikuu